Avaruus ja Kriya - jokainen suuri matka alkaa yhdellä askeleella

Thumbnail

Jokainen suuri matka alkaa yhdellä askeleella. Mutta millainen on syvin ja henkilökohtaisin matka ymmärrykseen siitä, keitä me olemme? Onko se samanlainen vai erilainen kuin muut suuret matkat? Katsoessamme taaksepäin viisikymmentä vuotta, vuoden 1969 kuuhun laskeutuminen tarjoaa mielenkiintoisia rinnakkaisuuksia Atma Kriya Yogan ja itsensä löytämisen matkan kanssa.

Viisikymmentä vuotta sitten ihmiskunta eli historiallista aikaa. Otimme ensimmäiset askelemme 20. heinäkuuta 1969 toisella planeetalla. Neil Armstrongista tuli ensimmäinen ihminen, joka käveli kuussa, ja niin tehdessään hän sanoi: ”Se on yksi pieni askel ihmiselle, jättiläismäinen harppaus ihmiskunnalle.” Viime vuosikymmenen aikana tapahtuneiden valtavien teknologisten edistysaskeleiden kautta näennäisesti mahdoton tuli mahdolliseksi. Kuuhun meneminen oli osa ihmisen itsensä löytämisen ilmaisua, vaikeuksien voittamista ja onnistumista matkallaan kuuhun.

Noin 2500 vuotta aikaisemmin, kiinalainen filosofi Lao Tzu sanoi myös jotain hyvin samanlaista: ”Tuhannen mailin matka alkaa yhdellä askeleella”, tarkoittaen, että jopa pisimmällä ja vaikeimmalla hankkeella on alkupiste, ja kaikki alkaa ensimmäisellä askeleella.

Saatat ihmetellä, miten tämä liittyy Atma Kriya Yogaan? Itse asiassa ihmisen kuun tavoittelussa ja  pyrkimyksessä löytää itsensä sekä sielun luonne on paljon samankaltaisuutta.

Paramahamsa Sri Swami Vishwananda on sanonut, että meidän kaikkien on tehtävä tuo mielestä sydämeen johtava 40 cm pituinen henkinen matka. Se voi tuntua pieneltä askeleelta, mutta sen loppuun saattaminen voi kestää yhden eliniän tai lukemattomia elämiä. Se alkaa yhdellä askeleella, kun joku päättää aloittaa henkisen harjoituksen, kuten Atma Kriya Yogan. Sitä seuraa kaikista ihmeellisin itsetutkiskelun matka, jonka kukaan voi tehdä.

Lähettääkseen ihmisiä kuuhun NASA vietti vuosikymmenen rakentamalla kaikkien aikojen suurimman ja tehokkaimman raketin ikinä, Saturn V -raketin. 400 000 miestä ja naista kehittivät teknisen ihmeen, jotta astronautit pääsivät maapallon vetovoiman ulkopuolelle,  avaruuteen ja saapuisivat kuuhun vain 3 päivässä.

Vuonna 2007 Mahavatar Babaji antoi Paramahamsa Sri Swami Vishwanandalle kaikkien aikojen tehokkaimman joogajärjestelmän, Atma Kriya Yogan. Se oli 5000 vuoden itsensä etsimisen huipentuma ja täyttymys kaikkien aikojen suurimmille joogamestareille, jotka maailma on koskaan tuntenut. Se on suunniteltu nopeuttamaan ihmiselämää sekä henkistä matkaa, jotta ihmiset voivat saapua kotiin, sieluunsa, atmaansa yhden elämän aikana. Jokaisen ihmisen matkan takana on siunaus tuhansilta joogeilta, jotka myös aloittivat ja menestykkäästi saivat loppuun tämän matkan omaan sieluunsa. Nyt he auttavat sinua tekemään saman. Heidän armonsa on Shaktipat, jota tarvitset päästäksesi sinne. Siitä tulee rakettipolttoainetta, jonka avulla voit paeta mayan painovoiman vetoa, voit mennä mielesi tuolle puolen päästäksesi korkeamman tietoisuuden tilaan ja Jumalan rakkauteen.

Kuuhun laskeutuminen oli suurenmoinen hetki, joka muutti Amerikan, astronauttien ja maailman elämää ikuisesti. Atmaasi saapuminen muuntaa käsitystä elämästä pysyvästi. Kun ihminen seisoi kuun pinnalla ja katsoi sieltä alas maahan, hän näki sen täysin erilaisesta näkökulmasta käsin. Se muutti ihmiskunnan näkemystä maapallosta. Se muutti ymmärrystämme ympäristöstä ja kaiken maapallolla olevan keskinäisistä riippuvuussuhteista, olipa sitten kyse ihmisistä, eläimistä tai kasvikunnasta. Voimme nähdä maan haurauden ja globaalit haasteet, jotka meidän tulee jonain päivänä kohdata, kuten hiilidioksidipäästöt. Samalla näimme myös tämän hämmästyttävän biosysteemin lujuuden. Apollo-ohjelma inspiroi ja antoi toivoa miljoonille ihmisille, se mahdollisti uudet löydöt ja kiihdytti tietotekniikan kehitystä ja inspiroi nykyajan avaruusyrittäjiä, joita olivat mm. Richard Branson, Elon Musk, Paul Allen ja Jeff Bezoz. Huolimatta siitä, että menimme tutkimaan kuuta, löysimmekin maan uudelleen. Tuo sininen piste kosmisessa meressä, jota kutsumme kodiksi, oli jotain, jota me kaikki voimme ihmetellä. Se on kaunis paikka, jonka Jumala on meille tehnyt. Jokainen henkilö on täällä ainutlaatuisesta syystä johtuen, kaikkien niiden miljardien ainutlaatuisten syiden joukosta, joita on olemassa, saavuttaakseen jotain erityistä yksilöllisellä tasolla itselleen sekä myös maapallolle.

Kun teemme matkaa Atma Kriya Yogan kanssa, havaitsemme myös elämän uusin silmin ja omalla ainutlaatuisella tavallamme, koska jokainen henkilö on ainutlaatuinen. Me näemme sen Jumalan silmien, sydämen silmien sekä rakkauden silmien kautta. Me näemme Jumalan käden jäljen kaikessa. Jos yksikin ihminen muuttaa havainnointiaan, se muuttaa värähtelyä, jonka vaikutus koskettaa monia. Olemme kaikki yhteydessä toisiimme, ja Jumalan käsi on kaiken takana jokaisessa teossamme. Tätä Atma Kriya Yoga tarkoittaa – se tarkoittaa uudelleen löytämistä, sen ymmärtämistä, keitä olemme, mistä olemme tulleet, miksi olemme täällä ja mihin olemme menossa. Atma Kriya Yogan määränpää on sielu, olemassaolon ydin, maailmankaikkeuden keskus ja lopullinen määränpäämme. Atma Kriya Yogan avulla voimme palata uudestaan kotiin sinne, missä Jumala asuu ja missä hän odottaa paluutamme. Loppujen lopuksi Hän on kaikki, mitä meillä on – kaikki muu lakkaa olemasta, paitsi Hän.

Henkiset edelläkävijät ovat kehittäneet Atma Kriya Yogan tekniikkaa yli 5000 vuotta. Nämä testatut ja todistetut menetelmät voivat kuljettaa sinut tuon 40 cm matkan, jotta voit tutkia ja tehdä näitä löytöjä itsessäsi sekä elää elämääsi sielun keskustasta käsin. Tällainen perilletulo muuttaa elämäsi pysyvästi. Se antaa sinun elää jatkuvassa Jumalan tietoisuuden ja Jumalan rakkauden tilassa. Sinne pääsemiseksi tarvittava tekniikka on jo kehitetty. Suuret joogit ovat testanneet ja kokeilleet sitä menestyksekkäästi. He ovat saattaneet matkansa päätökseen. Nyt on sinun vuorosi.

Yksilölle matka mielestä sydämeen on pieni askel. Jos pystyt tekemään sen, et koskaan ole enää sama ja ystäväsi, rakkaasi sekä ympärilläsi oleva maailma muuttuvat myös. Osana muutosta on tulla visionääriksi, palvella yhteiskuntaa, rakastaa ihmisiä ja tätä maapalloa, joka on ainoa koti, joka meillä kaikilla on.

Olemme olleet “Elämä” -nimisessä tehtävässä miljoonia vuosia, tietämättä oikeastaan mistä elämässä on kyse tai mikä on lopullinen määränpäämme. Olemme yhtä vanhoja kuin maailmankaikkeus, mutta todellisuudessa vain sielumme on niin vanha. Olemme tulleet luomisesta ja se, joka loi meidät, on todellinen isämme. Atma Kriya Yogan kautta olet kuin maalaus, joka vihdoin kykenee olemaan yhteydessä maalariinsa ja tietämään mihin tarkoitukseen se on tehty ja miksi Hän laittoi sinut tänne.

Ota yhteyttä Atma Kriya Yoga -opettajaasi, jotta voit viimein päättää tehtäväsi ja elää elämäsi täydesti.


Blog »